Päivä 3 - maanantai 3.9.2007
Lyypekistä jonnekin, jäätiin Karlsruhe nimiseen paikkaan yöksi

Etapin aamupala on siitä kiva että tietää varmasti mitä on saamassa eikä se ole kertaakaan päässyt vielä yllättämään :D

Kun on vihdoin saanut itsensä ravittua niin nokka kohti jälleen etelää. Tästä eteenpäin ei ole mitään tarkkaa suunnitelmaa muuta kuin, että 12.9.2007 illalla lähtee AutoZug yöjuna Munchenista kohti Berliiniä johon varmaan kannattaa ajoissa ehtiä mukaan. Tällä tavalla ehtii sitten laivalle joka lähtee Travemundesta Helsinkiä kohti 14.9. heti aamuyöstä. Tosin varasuunnitelmana on ajaa tarvittaessa Travemundeen suoraan...

Päivä alkoi kuten ennuste kertoi illalla- vettä ja paljon koko päivän. Huomenna olisi ensimmäinen sateeton päivä mutta tänään pitää jaksaa painaa kumipuku päällä Saksan läpi. Jo edellisenä päivänä kävi ilmi että touring-plexi olisi pitänyt malttaa jättää kotiin. Tässä tosin kävi niin että emme ehtineet paljoa 2-päällä ajoa kokeilemaan yhtä Vehoniemen reissua lukuunottamatta. Nimittäin tuo touring-plexi ei tahdo oikein sopia meille kun vauhti nousee yli 100. Tästä eteenpäin meteli on kova ja päät vispaa. Vakio-plexi tulee alemmaksi mutta ajaminen on paljon rauhallisempaa. Noh, nyt se parempi plexi on Jalasjärvellä ja me Saksan maalla joten eipä paljoa auta muu kuin tyytä tilanteeseen - ajellaan sen verta hitaammin.

Jostain luin että Saksassa ovat viime aikoina kiinnittäneet huomiota moottoripyörien sivulaukkujen maksiminopeuksiin sekä kantokykyyn. Onneksi tuli nämä tarkistettua ennen reissua eikä tarvinnut sitten tältä osin pelätä eikä urheilla - tuo plexi-hämminkin myös teki sen ettei paljoa yli 120 edes viitsinyt ajaa kuin ehkä autoa ohittaessa. Tosin pyörässä oli tuota painoa jonkin verran, ketjujen rasvaus piti tehdä siten että toinen piti etupäätä alhaalla kun mopo pyrki parkissakin keulimaan - taitaa tosin olla ainut tilanne että tuon mopon nokka nousee :) 

Saksan motareiden (kuten muuten Ruotsinkin) levähdysalueita pitää muistaa aina kehua, on ne siistissä kunnossa ja huolto pelaa hienosti. Ehkä joidenkin alueiden yhteyteen olisi kiva jos saisi kioskin mutta toimii se noinkin hienosti.

Paikantimeen en ottanut saksan osalta kovin tarkkoja karttoja kuin Hampurin pohjoispuolelta ja sitten muutamasta kaupungista jonne etukäteen olin ajatelut että voisimme ehkä majoittua ja Ranskan läheltä sitten jo tarkemmin. Paikantimessa oli useita Etap- ja Accor-hotelleja valmiiksi syötettynä joten tarvittaessa yöpaikka jostain löytyisi. Pääosin matka menisi kuitenkin moottoritietä vesisateessa junnaten. Pari kertaa aurinko paistoi sen verran että tie vähän kuivui, muuten vettä tuli lähes koko ajan.

Ennen reissua mopo huollettiin ja eturenkaalla oli ajettu ehkä tonni tai pari. Takarengas oli lähes uusi. Metzelerin Roadtec Z6 sopii kuin nenä päähän minun ajotavalle sekä tuolle mopolle - käytännössä oli aivan sama satoi vai paistoi, ajaminen oli yhtä kivaa molemmika keleillä. Tosin sateella vain on se huono puoli että ei viitsi turhia pysähdellä kun joutuu repimään kaikki varusteet aina pois ja taas päälle. Teimmekin sitten siinä päivän aikaa sellaisen ratkaisun että ajetaan vaan menemään niin pitkään kun jaksetaan - ei sateella oikein voi nähtävyyksiäkään katella ja menisi se aika jossain hotellissakin harakoille. Tavoitteeksi laitettiin Frankfurt jonne yritetään ehtiä päivän aikana.

Vähän ennen Frankfurttia kello ei ollut mitään mahdottomia ja laitettiin sitten paikannin viemään Etap Frankfurt  ovelle - vesiperä. Kellon oli varmaan jotain 15 paikkeilla ja vastaanotto aukeaa vasta klo 17.  Nou hätä, soitto hotellin varausnumeroon ja sieltä ilmoitettiin että hotelli on täynnä. Vieressä oli kyllä eri ketjujen hotelleja mutta koko alue oli ilkeästi lentokentän vieressä (paremminkin laskeutumisalueen alla) eli meidän yli meni koko ajan matkustajakoneita hyvin matalalla - ei tässä ihminen pystyisi nukkumaan. Pari soittoa vielä muihin alueen Etap-hotelleihin ja sama jutut, täyttä oli.

Etapin esitettä selattiin ja katsottiin missä olisi rauhallisempia hotelleja ja soittelin sitten pariin paikkaan - Karlsruhe-nimisestä paikasta sitten tilaa löytyi joten nokka kohti etelää vielä vajaa 150 km. Karlsruhe olikin ihan Ranskan vieressä jo eli tästä ei olisi enää pitkä Sveitsiin, ihan ok paikka. Kun tulimme hotellille, vettä tuli kuin aisaa ja kastelin siinä tyhmyyksissäni sitten kypärän sisältä - jätin sen huonosti pyörän päälle kun menin huoneeseen kirjautumaan ja kun tulin takaisin pihalle mopoa hakemaan niin sinne oli sitten satanut kypärän sisään. Onneksi se ehti yön aikana kuivumaan :)

Käytiin siinä sitten etsimässä ruokapaikkoja joita ei heti löytynyt. Sen sijaan siinä hotellin lähellä muutama kauppa auki ja eikun ostoksille. Pitää muistaa että suomessa olemme tottuneet jo siihen että aamulla klo 7 pääsee kauppaan ja vielä illalla klo 21 saakka voi käydä ostamassa aamupala-tarvikkeet. Saksassa liikkeet menee kiinni jo 19 tai 20. Tämä oli joku ihme liike ja se oli avoinna klo 22 saakka. Ihan perustavarat löytyi täältäkin joten tänään syötäisiin "kotona".

Kilometrejä tuli noin 750 ja reitti meni suurinpiirtein alla olevan mukaisesti.


Näytä suurempi kartta

 Reissun << edellinen päivä - seuraava >>