Päivä 5 - keskiviikko 5.9.2007
Meri-alppien ylityksiä ja Nizzaan yöksi
Tämä olisi se suuri päivä - meikäpoika pääsisi vihdoin Alpeille, ihan oikeasti!!!
Toiseksi, onhan se messevää todeta että kävimpä siinä välimerellä - ja vielä moottoripyörällä :D
Aamulla kun aamupalalle paukautettiin, ei meinannut millään malttaa syödä rauhassa. En tiedä mistä se kaikki tohina mahtoi sitten johtua mutta kovin malttamatonta meinasi homma heti aamusta olla, kiire oli valtava. Aamupalan jälkeen pieni kierros hotellin etuovella, onko pilviä...ei näy...missään...JEP! Tässä kohden pääsi jo meikäläiseltä ääneen notta JEEES - lämmin ja aurinkoinen päivä, kerrankin onni potkii oikein tosissaan. Nimittäin jos vettä olisi tullut aiempien päivien tapaan ei tuonne alpeille olisi paljoa viittiny lähteä, ei mittään mieltä. Samoin jos olisi ollut pilvessä niin eipä sieltä mitään olisi nähnyt.
Genevestä ei ole pitkä enää Ranskan puolelle - käytännössä muutama kilsa ja raja tulee puoli vahingossa jo ylitettyä. Tästä reitti jatku siten että ensin ajeltiin moottoritietä A40 kohti Bonnevillea jonka jälkeen käännyttiin oikealle (oisko ollu ennen Toisinges-nimistä kylää) pienemmälle tielle D19/D12 jota oikoen käännettiin nokka kohti Flumettia. Välillä tie sai jo numeron D909. Tästä jatkettiin tielle D902 ja ennen Albertvillea tien numero taisi olla jo D2205. Aina silloin tällöin teiden varsilla vilahteli merkkejä joissa luki Route des Grandes Alpes jota pitkin meidänkin reitti välillä kulki.
Yritettiin tällä tavoin sukkuloida ensimmäisten "alppien" yli ja olihan nämä tiet melekonen kokemus. Heti alussa tämä pätkä nousi reilusta 400 metrin korkeudesta 1486 m korkeuteen (Col des Aravis) ja taas laski solan reunaa pitkin muutamaan sataan. Matkalle sopi hienoja maisemia mutta myös uusia ajotapa piti opetella - näillä teillä paikalliset autot karkasivat heti miten ja itsellä oli vähän olo että oomma vaan tiellä, sen verta hulluja nämä olivat ajamaan; mutkiin mentiin aika surutta vastapuolen kaistalla vaikka näkyvyys oli olematon! Välillä oikeasti jo tuntui ettei nämä taida ihan selvin päin ajella...kun eivät kerta yhtään välitä jos mutkan takaa joku tulee.
Albertvillesta ajeltiin maksullista moottoritietä palan matkaa etelää kohti ja sitten käännyttiin moottoritielle A43. Ja pakko myöntää että on nämä moottoritietkin tässä Alppien juuressa melekosta taidetta päästellä - tien laatu on kohillaan ja välillä saa kantata niin paljon kun renkaassa on varaa - 2-päällä! Jos joku tuonne päin on menossa ja aikaa on kosolti, kannattaa ajaa Flumetin jälkeen tietä D925 kohti Bourg-Saint-Maurice -nimistä paikkaa, taitaa olla Cormet de Roseland -ylitys. Ainakin Google Earth -ohjelman kuvien mukaan messevä pätkä ;)
Ensimmäinen "kunnon" alppiylitys olikin vasta edessä, nimittäin pätkä tietä D902 Valloiren kautta tielle N91. Tässä kohden mentiin korkeimmillaan 2645 m ja ylityksen nimi on Col du Galibier ja tämän jälkeen ollaan pidempään korkealla aina Col du Lautaret ylitykseen saakka - pakko myöntää että naama oli messingillä pitkään vaikka alussa ajelu noin kapeilla ja mutkasilla teillä noin korkealla ilman mitään kaiteita hieman myös hirvitti ja osittain pelottikin - kunnes siihen tottui. Nähtävästi meikäläinen potee jonkin sortin korkeanpaikan kammoa kun taas eukko ei ollut moksiskaan vaikka välillä tien reunalla oli pudotusta reippaastikin.
Täällä ylhäällä ollessa piti vain myös muistaa väistellä kaiken maailman elukoita. Jos jossain kohden oli kyltti missä lampaan kuva, oli syytä oikeasti nhimmata - niitä todennäköisesti on siellä muutama sitten vastassa. Samoin jos mutkien ja nousujen / laskujen jälkeen tuli tunne että vois vääntää kahvasta, oli syytä pitää maltti kohdillaan; poliisista nyt täällä ei tarvinnut välittää mutta muut tiellä liikkujat välillä vaativat himmammaan ihan tosissaan :)
Kun pääsimme tältä ylitykseltä alas käännettiin nokka kohti Briancon kylää josta jatkettiin tietä N94 etelää kohti. Tämäkin pätkä oli siitä mielenkiintoinen, että vaikka suoraa teitä niin välillä on 90 asteen mutkia kun tie kiertelee alppien välissä. Välillä maisematie meni aivan uskomattomista paikoista. Ajeltiin tätä palan matkaa ja Mont-Dauphin kohtiilla paikannin viittoi jälleen kääntymään alppien yli tielle D902. Tie lähtikin nousemaan nopeaan tahtiin kohti korkeuksia ja Vars-nimisen paikan kohtiilla oltiin jo liki 2000 m korkeudessa.
Täällä sitten ensimmäisen kerran meinas tulla vellit housuun. Kun lasketeltiin tietä alaspäin, yritin koko ajan pitää mielessä www.moottoripyora.org -foorumilla opittuja asioita alpeilla ajosta, kuten jarrujen säästö. Ja jarruja en totta vie käyttänyt tai laahannut ellei oikeasti ollut pakko välillä himmata. Tuo meitin mopo ei vaan edes ykkösellä kovin paljoa tuolla kuormalla vauhtia hiljennä vaan se pakkaa kiihtymään koko ajan ja tästä syystä sitten jouduin välillä jarruakin käyttämään. No, sitten yhteen neulansilmaan tultaessa polkasin takajarrua ja kops - poljin meni pohjaan eikä mitään tuntumaa! Meikäläinen miettii hetken että mitä ihmettä, jarrut katos ja mutka tulee, vauhtia liikaa ja pudotusta 300-400 m jos ei tuohon pysähdy. Varovasti käsi etujarrulle ja se onneksi toimi - mopo pikimmiten ensimmäiselle levikkeelle ja tutkimaan mistä moinen; onko nesteet kadonneet vai onko joku muu ongelma ja takajarrut käytännössä kiehu oikein kunnolla. Heitin siinä hädissäni vettä sitten takasatulaan ja hetken kun se jäähty, alkoi jarru jälleen pelata ja tohdittiin lähteä eteenpäin. Mietin kyllä joka mutkassa koko loppumatkan että jos jarru katoaa, mihin nokan käännän mutta koko loppumatkan jarrut pelasivat ongelmitta vaikka tultiin vieläkin jyrkempiä mäkiä alas.
Oli vuorossa koko pätkän kohokohta - Col de la Bonetta, mikä nousee aina 2802 metriä korkealle. Tämä on käsittääkseni korkein päällystetty tie Europaassa mihin ajamalla pääsee. Ja olihan se melkoinen pätkä - puolet ajasta hirvitti ja pelotti - jarrutkin koko ajan arvelutti vielä tuossa vaiheessa. Ylöspäin meneminen muutenkin täydellä kuormalla oli paljon mukavampaa kuin alas tuleminen. Mutta kun tänne on päätetty lähteä niin ei auta valittaminen - nyt ollaan kohta yhtä kokemusta ja tavoitetta rikkaampia :)
Täällä oli myös todella paljon pyöräilijöitä liikenteessä ja nostan oikeasti hattua näille - kiivetä nyt pelkän kauramoottorin avulla tuonne kun itsellä meinas jo tulla hiki motskarillakin. Siinä vaiheessa kun jo alkoi tuntua että eikä tämä jo riitä, tie vain nousi entisestään. Ja kun alkoi tuntua ettei se voi mennä enää ylemmä, oltiin perillä - tässä vaiheessa oltiin jo oikeasti korkealla.
Moottori veti minusta ihan yhtä hyvin koko ajan - en kokenut mitään kovin suuria tehohävikkejä missään vaiheessa. Toki mitä korkeammalle nousi sitä enemmän joutui konetta kierrättämään, mutta silti se ajamalla sinne vietiin ja ajamalla se alaskin tuotiin.
Maisemallisesti tuota pätkää on aika vaikea kuvailla; välillä ajat kuin keskellä marssia tai jotain muuta kuollutta planeettaa - ympärillä ei oikein kasva mitään ja etkä oiken näe missä edes olet. Hetken päästä aukeaa näkymä ja joka puolella on vain tyhjää ja naapurikukkuloita - hetkessä pudotusta on taas ympärillä satoja metrejä.
Ihan siellä korkealla olisi ollut vielä mahdollisuus käydä kävellen jollain muistomerkillä tai jotain vastaavaa - kattelimma aikamme, totesimme että nyt on käyty jo näin korkealla että riittää ja lähdimme laskettelemaan alaspäin - pitäis vielä ehtiä Nizzaan asti eikä hotellistakaan ollut mitään tietoa tässä vaiheessa. Tosin jossain matkan varrella heitimme yhteen kylään parkkiin ja vähän aikaa kateltiin miltä touhu näyttää - tultiin sitten siihen lopputulokseen että nostetaan vähän nopeutta niin ehditään Nizzaan ennen pimeää.
Alppien ylitys ei ole keskinopeutta mitaten mitään kovin mairittelevaa hommaa; käytännössä siinä madellaan pitkiä pätkiä ykkösellä, kakkosella ja kolmosella pelkällä moottorijarrulla, välillä sitten taas noustaan vähän ja taas lasketellaan alas ja yritetään pitää jarrut kunnossa ja varotaan isompia irtokiviä ja paikallisia kuskeja, jotka sitten ohittavat autoilla ja moottoripyörillä ihan surutta näillä teillä. Lisäksi sekaan sopii myös elukoita kuten murmeli, joiden kanssa ei viittisi noissa mutkissa törmäillä. Ja lampaita.
Kun vihdoin olimme päässeet ohi pahimpien laskujen, alkoi päivän viimeinen etappi kohti Nizzaa. Tie muuttui maisemaltaan aivan toisenlaiseksi. Äskeisen avaruuden jälkeen pääsimme pitkästä aikaa ajamaan puiden reunustamina. Tiet oli muutenkin mahtavia puotella mutta välillä menivät todella kapeiksi missä homma sitten ruuhkautui pahasti kun samaan aikaan lammasfarmari talutti elukoita samaa tietä pitkin.
Aikamma kun ajelimma alkoi se Nizzakin sitten jo näkyä. Päivä oli ollut pitkä ja päätimme etsiä hotellin pihaan mahdollisimman pian. Olimme nimittäin matkalla soitelleet muutamaan hotelliin mutta ei sitten siihen hätään löytynyt mitään kovin houkuttelevaa - Etap Nice Californie oli ihan rannan tuntumassa joten sinne. Vartioitu parkkipaikka tosin oli tien toisella puolella mutta eipäs tuo haitannut. Ajokamppeet pois päältä, kadulle maisemia kattelemaan sekä pimeää rantakatua ja lähin katupizzeria mistä evästä - uni maittoi aika pian ja aamulla onkin sitten eka rantapäivä :)
Reitti googlen karttapalvelussa:
Geneve - Nizza 450 km
Reissun<< edellinen päivä - seuraava >>
Maisemakuvia matkalta:
alppimaisema1.jpg
alppimaisema2.jpg
alppimaisema3.jpg
alppimaisema4.jpg
alppimaisema5.jpg
alppimaisema6.jpg
alppimaisema7.jpg
alppimaisema8.jpg
alppimaisema9.jpg
alppimaisema10.jpg
alppimaisema11.jpg
alppimaisema12.jpg
alppimaisema13.jpg
alppimaisema14.jpg
alppimaisema15.jpg
alppimaisema16.jpg
alppimaisema17.jpg
