Päivä 9 - sunnuntai 9.9.2007
Lokoilua Gardalle ja järvikierros...

Illalla ehdimme käydä lomakylän alueella olevassa kaupassa ostoksilla ja haimme aamupalatarvikkeet - muroja, maitoa, jogurttia, juustoa, pullovettä...samoja perushommeleita mitä suomessakin on saatavilla. Tämä oli ensimmäinen paikka missä emme ottaneet aamupalaa automaattisesti mukaan huoneen hintaan. Tosin, sitä kyllä sisäänkirjautumisen yhteydessä kysyimme mutta respan ystävällinen tyttönen kehui, että aamupala on 8 euroa mutta alueella on myös kauppa josta voi ostaa omat eväät ja ne voi säilöä huoneistossa olevaan jääkaappiin loma ajaksi. Se jotenkin kuulosti hauskemmalta ja ostelimme sitten kaiken näköistä aamuksi; taisi sieltä makosten ohella eukolle muutama siiderekin kassin pohjalle tarttua ;)

Tälle päivälle emme tehneet mitään erityisiä suunnitelmia vaan tarkoitus oli huilailla ja katsella maisemia, lomailla niinkun parhaatkin turistit :)Aamupalan jälkeen kävimme katselemassa hieman aluetta tarkemmin, illalla se jäi aika vähiin kun tuli jo pimeä niskaan. Uima-allas alkoi olla kuitenkin jo aamusta täynnä kirkuvia hollantilaisia teinejä, joita muutama bussilastillinen oli myös majoittunut alueelle. Ehkä tuo uima-altaalla makoilu ei myöskään ollut oikein sitä mitä etsimme, ei oikein synny sen suurempia intohimoja kovin pitkään altaalla lököillä. Omalla mökillä se paremmin menee mutta täällä eläkeläisten ja teinien seassa...ei iske.  Mitäs muuta alueella on sitten tarjota, ainakin Garda-järvi on tuossa ihan vieressä joten pitänee kävästä sekin tarkistamassa ja molskauttamassa siellä.

Itse alue oli hieno mutta ranta itsessään oli pettymys. Nimittäin järven pinta leijui täynnä vihreä levää ja itse ranta oli täynnä pientä mukulakiveä. Rannalla oli puussa myös varoitus että uimaan ei passaa mennä ilman uimatossuja. No meikäläinen paineli taas kauppaan, ostin uimatossut sekä kunnon rantapyyhkeen vähän niinkus tuliaisiksi - olihan sitä tänne asti lähdetty joten pitäähän sitä järvessä käydä. Vaimo tosin yritti toppuutella että kannattaako sitä nyt ostaa tossuja, oli niin likaisen näköistä vettä ettet varmaan sinne asti kuitenkaan mene.  Mitäh - kyllähän sitä aikunen mies nyt uimaan pääsee, akkojen höpinöitä.... Noh, niinhän siinä tosin kävi kunte vaimo ennusteli eli kun menin palan matkaa järveen ja katselin sitä rantaa ja likaista vettä ja totesin ettei ole meikäläisen laji tämäkään näissä olosuhteissa ja  jäi se uinti tällä reissulla ainakin tällä rantaa tekemättä.

Kävelimme siinä tovin aluetta kierrellen ja rantaa katsellen. Rannoilla oli myös paljon perheitä viettämässä aikaa ja nautiskelemassa aurinkoisesta ilmasta. Mekin aikamme siinä räpläsimme ja välillä kävimme mökissä ottamassa tirsat kun näin lomalla kerta ollaan. Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin tekemisen puute vaivaamaan ja näläkäkin kurni joten kuin automaattisesti syttyi päässä ajatus kiertää Garda-järvi iltapäivän ratoksi. Samalla voisimme käydä syömässä järven pohjoispäässä olevalla Riva De Gardalla minne suomalaiset turistit tulevat raukkamaisesti lentäen (HEH).

Arvioin että tuon järven kiertäisi muutamassa tunnissa eli olisimme hyvissä ajoin jo takaisin jos heti lähtisimme. Tällä pitää muistaa että pimeä tulee aika nopeaa ja silloin on oikeasti aikas pimeää eikä motskarilla ajaminen vieraassa paikassa säkkipimeällä ole mitenkään mieltä ylentävää. Päälle laitoimme ajotakin ja ajokengät mutta ajohousut jätimme näin lämpöisellä heti surutta pois - oli nimittäin 25 astetta koko päivän eikä montaa pilveä taivaalla näkynyt. Sirmionesta kun lähtee kiertämään länsikautta, on matkalla läjä pieniä kyliä ja taajamia...

Järven länsipuolella kulkeva tie on kapeaa ja mutkittelevaa. Tie on Mussolinin aikaansaannoksia ja täynnä tunneleita; pidempiä ja lyhyempi joista osa niin kapeita että motskarillakin hirvitti mennä kun auto tulee vastaan. Myös tunnelien sisällä olevat mutkat saattoivat tulla yllättäen. Onneksi tuossa Schuberthin kypärässä on erillinen aurinkovisiiri jonka saa pois edestä - aurinkolaseilla ajaessa matkasta olisi voinut tulla hyvinkin mieleenkiintoinen sillä aina valaistus tunneleissa ei ollut kovin kummoinen. Maisemallisesti tämä länsipuoleinen tie oli todella hieno.

Koska kyseessä oli sunnuntai oli muutama muukin motoristi päättänyt lähteä sunnuntai-ajelulle. Paljon tuntui olevan liikenteessä isoja matkapyöriä, uudehkoja Wingejä ja LT-bemuja - näitä tuli muutaman pyörän ryhmissä useampia kymmeniä vastaan. Näytti myös siltä että suurin osa motoristeista kiertää järveä meitä vastaan - vaikka jäimme välillä parkkiin tien varteen ei meidän takaa montaa mopoa tullut mutta vastaantulevien kaista oli käytännössä yhtä motskari-jonoa. Toinen ryhmä oli nuorison ärrämopot joissa nuoret morsiammet roiukkuivat kiinni parhaansa mukana - miten tuommosen kyydissä voi olla?

Pikkuhiljaa saavuimme pohjoiseen Riva del Gardalle ja suomenkielisiä tuttuja sanoja alkoi myös tulla vastaan. Bongasin siinä ajaessa myös Aurinkomatkojen palvelupisteen minne meinasin myös mennä moikkamaan mutta vaimo hieman toppuutteli, näläkä nääs :) Samalla pääkadulla oli myös ruokapaikka mihin iskimme kiinni. Mopo parkkiin jonkin pankin pihaan ja pieni kävelyretki ravintolaan. Kaduilla näytti olevan paljon erilaisia turistiryhmiä odottelemassa linja-autoja, nähtävästi jonkilaisia aktiviteetteja tai retkiä kun matkalaukkuja ei ollut yhdelläkään mukana.

Siinä ruokailun ohessa oli hyvä tarkastella mistä päin turistit mahtoivat olla ja aika nopeaa ruotsalaisen huuto kaikui saksalaisen tarkastelun päälle. Suomalaisten mölinää en erottanut mutta tosin sunnuntaina iltapäivällä ei vielä moni ole päässyt vauhtiin. Tosin tuo alue tuntui olevan enemmän vanhemman väen suosiossa. Päivän ensimmäinen ylläri tuli kun kävin ravintolan vessassa - EI PÖNTTÖÄ vaan posliininen reikä lattiassa! Onneksi asioinnin tarve kohdistui lattiassa olevaan reikään sihtailuun mutta kieltämättä olin hieman yllättynyt - viimeksi nähnyt vastaavanlaisia viritelmiä Turkissa mutta oletin että Italiassa varsinkin turistialueella olisi jo pöntöt vessoissa...näin EU-aikana :D

Kun olimme syöneet ja tutustuneet taajamaan oli jo aika lähteä ajamaan takaisin kohti Sirmionea ja Garda Villagea. Jotta järvi tulisi kierrettyä pitää paluumatka tehdä järven itäistä puolta. Aika pian kävi ilmi että paluumatkasta tulee huomattavasti hitaampi - jostain syystä tie oli aivan täynnä autoja ja suuntana etelä kuten meilläkin. Olisiko kyseessä jotain viikonlopun paluulikennettä tai lomakauden loppu - jono seisoi kuitenkin liikahtamatta parhaimmillaan jopa kymmenisen minuuttia kunnes taas eteni palan matkaa. Siinä junnatessa oli hyvä ottaa kuvia ja ympärillä totta vie tapahtui koko ajan, festivaaleja ja perhetapahtumia yms.

Jonkin aikaa kun matelimme kiltisti letkassa, tuli paikallinen motoristi siihen viereen kun kyttäsin taas ohituspaikkaa. Kaveri nähtävästi oli Italialainen kun näytti menettävän malttinsa lähes heti ja vaatimalla vaati että tulen hänen perässään - mopon kanssa kun ei jäädä jonoon. Täytyy myöntää että olimme varmaan ainoat motskarilla jotka seisoimme kiltisti ruuhkassa. Mutta kun hommasta pääsi jyvällä, alkoi matkakin taittua. Sadan ohitetun auton jälkeen lopetin laskemisen, kaistojen välissä ajaen pääsimme jo pimeän tultua perille mökkikylään. Ilman tämän ystävällisen motoristin "opastusta" olisi tuohon mennyt pari kolme tuntia enemmän aikaa. Tosin välillä oikeasti hirvitti näiden paikallisten hurjapäiden ajotapa - vaikka vastaan tuli linja-auto puskivat nämä mutkateiden valtiaat moponsa suoraan kohti ja väistivät ihan viime hetkellä takaisin omalle puolelle letkaan ja ohittivat samalla aina muutaman kotilon. Hienointa tässä oli kotilo-kuskien asenne, aina löytyi tilaa kaistalle palaavalle ja mopoille jätettiin paljon tyhjää tilaa eikä kukaan menettänyt missään kohtaa malttiaan. Tätä joustavuutta kun saisimme suomenkin liikenteeseen sen ainaisen mustasukkaisen oman paikan pitämisen tilalle....

Kaikin puolin kiva päivä, nyt on hyvä mennä tyhjäämään jääkaappia ja aamulla sitten nokka kohti Venetsiaa :)

 Reissun<< edellinen päivä - seuraava  >>