Päivä 11 -tiistai 11.9.2007
Nokka kohti Itävaltaa ja Zell am Seelle lumen läpi...ja on kylymä ja märkä keli :(
Alunperin tätä alppireissua suunniteltaessa ei minulla ollut tiedossa montaakaan kiinnekohtaa tai paikkaa, joista jotain tiesin. Grossglockner oli ehkä ihan niitä ensimmäisiä paikkoja joita Alpeilla halusin nähdä ja erityisesti ajaa. Grossglockner tuli reitille myös siksi että halusin käydä katsomassa Hitlerin Kotkanpesän - en niinkään siksi että olisin fani vaan siksi että olin sen muutamassa sotaleffassa ja -sarjassa bongannut, Taistelutoverit (Band of Brothers) tais olla viimeisin minkä katsoin joten pitäähän sitä käydä kurkkaamassa paikan päällä - ja ottaa valokuva.
Päivän reittisuunnitelma oli aika yksinkertainen - lähdetään moottoritietä pitkin ensin kohti pohjoista ja sitten kohti tätä Itavallan kansallistietä. Päivälle tulisi kilometrejä ihan kohtuullisesti eikä meillä ollut mitään tietoa hotellista, mutta olin netistä lueskellut notta Zell am Seen alueelta pitäisi tähän aikaan vuodesta vapaita hotelleja löytyä.
Lähtiessä mittari näytti jotain +25 ja päivä oli todella hieno ja lämmin. Varalta laitettiin kuitenkin lämpöset vaatteet sivulaukkuihin päällimmäisiksi että on sitte nopea matkalla vetää päälle jos ilma viilenee ylemmäs mennessä. Onhan nyt kuitenkin jo syyskuu ja nokka kohti pohjoista, vastaan voi tulla mitä vaan periaatteessa...
Aluksi reitti kulki motaria Trenton kautta Bolzanoon. Tällä etapilla kävimme elämämme oudoimmalla huoltsikalla. Nimittäin siinä tien varressa oli tämmönen tavallista suurempi motarihuoltsikka, jossa oli bensa-automaatin lisäksi jos jonkinlaista kahvilaa ja ruokapaikkaa. Me sitten köpöteltiin sinne sisälle tarkoituksena juoda kupit kahvia. Siellä oli sitten tajuttoman pitkä tiski missä toistakymmentä myyjää teki hampurilaisia, kahvia, sämpylöitä yms. ja jokaisen päällä oli vähän eri firman valomaisnos.
Yritin siinä sitten jonotella ja jotenkin opetella ymmärtämään miten se homma oikein toimii, mutta en meinannut päästä perille millään; välillä ihmisiä tuli vaan jostain, maksoivat jotain, antoivat kuitin seuraavalle tiskille ja kuitin päälle tuli sitten expresso kuppi ja vesilasi. Mistään en löytänyt paljonko se makso ja oisko siellä jotain muuta kahvia tarjolla. Viimein tepastelin siihen kassalle ja miehekkäästi näytin sormilla että kaksi - meinas nuorempi myyjä tiputtaa silmänsä ja alako jotain selostamaan Italiaksi ja minähän olin ulkona kuvioista heti. Siihen tuli tytön avuksi sitten vanhempi naismyyjä ja kysyi heikolla englannilla että "from Russia" johon totesin että "no, from Finland". Tästä se sitten lähti, täti nyökkäs ja hymyili, näytti jotain lappua missä näytti lukevan että kahvi+ joku sämpylä + kokiskuppi 11 eur. Minä sitten että "two", maksoin ja jäin kuitin kanssa odottamaan että mitähän seuraavaksi tapahtuu - ei sitten yhtään mitään. Nimittäin aikani kun seisoin se kuitti ojossa, ei niitä kahveja ja sämpylöitä vaan tahtonut kuulua...viimein sama täti vaihtoi taas vaivihkaa tiskiä ja meni ruuvaamaan kahvikoneesta meille expressot ja lorautti kokikset mukiin ja löi pari juustosämpylää kouraan. Meikäläisen ilme oli varmaan kuvaamisen arvoinen kun tulin tiskiltä vaimon luo pöytään ja hän ensimmäiseksi katsoi kanssa sitä kahvikuppia missä oli jotain mustaa mönjää pohjalla ja kysyi että missäs ne kahvit on :D Eihän sitä juotavaksi asti edes ollut vaan se hörpättiin kerralla poskeen, lusikalla rapsittiin loput ja lasi vettä päälle - ei muuten nukuttanu yhtään sen jälkeen, tehokasta mönjää. Tosin muilla tuntui olevan hauskaa kun seurasivat meidän kahvin raapimista lusikalla - tuo kai pitäs tehdä jotenkin toisin...
Tästä jatkettiin kohti pohjoista vielä hetken ja on se hieno pätkä tuo tie A22 Italiassa. Mitä pohjoisemmaksi mentiin, sen paremmiksi maisemat muuttuivat. Tosin kaukan pohjoisessa näytti olevan pilviä mutta kaippa ne ehtii meitin alta pois. Bressanonen jälkeen nokka käännettiin kohti itää. Mitä lähemmäksi Itävallan rajaa tultiin, sen pienemmäksi tie muuttui. Samalla myös maisemat tulivat idyllisemmiksi. Ehkä parasta oli että rekkaliikenne väheni huomattavasti ja suurin osa tiellä liikkuvasta kalustosta oli selkeämmin turistiliikennettä ja matkailuautoja.
Viimein savuimme Itävallan puolelle ja Grossglocknerin tielle. Ennen rajaa oli pieni idyllinen kylä ja siellä pieni huoltamo minkä pihassa oli kyltti missä luki "Vingettes". Käytiin siinä sitten tankilla ja ostettiin vingetti, ainutta mallia mitä heillä oli tarjolla ja sekin tais olla 1o päivän tiketti. Jälkikäteen ajateltuna ostos oli aika turha - emme tainneet ajaa Itävallassa metriäkään moottoritietä, mutta tulipa sitten hankittua aito matkamuisto motskariin.
Viimein olimme itse Grossglocknerin tiellä. Tie lähti nousemaan tietullin jälkeen, välillä aika jyrkästikin. Samaan aikaan taivas veti pilveen, lämpö laski nopeaa ja laitoimme lisää vaatetta päälle. Välillä myös vähän sateli ja olimme kahden vaiheilla sadepuvun kanssa - jätimme sen tällä kertaa kuitenkin laittamatta. Tietullin mittarissa asteita oli enää +3 ja aloin oikeasti olla jo vähän huolestunut. Kysyinkin sitten siinä kun maksoin että onko tie ajokuntoinen varmasti. Tyttö kurkkasi kelikameroita ja totes että lunta voi sataa mutta tie ei jäädy eikä mene tukkoon, auraavat ylhäällä parhaillaan. TÄH? Siis siellä on lunta ja sinne pitäs mopolla mennä...olin siinä jo vähän valmiina pakittamaan mutta toinen mopo sinne jo edellä paineli joten ei kun perään vaan.
Nyt on ihan pakko myöntää ettei kovin montaa kertaa ole hirvittänyt niin paljon kuin tuolla pätkällä. Mulla on mopossa semmonen halpakaupasta hankittu lämpömittari, jonka anturi on siinä pleksin alla. Tarkoittaa käytännössä että se näyttää vähän liikaa lämpöä aina ja sekin näytti nyt vain +1, aurinko oli pilvessä ja toisella puolella vuorta selvästi satoi lunta. Mitä pidemmälle matka eteni, sen huonommalta touhu alkoi näyttää. Tässä vaiheessa vielä mentiin ylöspäin mutta jo nyt minua hirvitti miten tuon alastulon kanssa käy - tämmönen kuorma päällä liukkaalla mopon hallinta on samaa luokkaa kuin autolla kesäkumeilla järven jäällä...tosin auto ei kaadu alta pois :(
Tie nousi entisestään. Pariin kertaan mielessä kävi jo takaisin kääntyminen, mutta se olisi tarkoittanut monen tunnin lisämatkaa. Välillä aurinko onneksi tuli näkyviin ja loi pientä lohtua. Välillä taas tuli lunta ja tämä antoi aihetta hieman ajella taas varovaisemmin. Edes vastaan tulleet aura-autot eivät säikäyttäneet.
Lopulta olimme reitin korkeimmassa kohdassa. Tuossa vaiheessa kamerasta loppui jo akku ja ylläoleva kuva on toiseksi viimeinen mitä ehdittiin ottaa. Tuossa kohden mittari näytti +1 astetta ja sormille oli jo todella kylmä - päätimme vain nopeasti jatkaa matkaa että löytäisimme jostain hotellin mihin majoittua lämmittelemään. Alaspäin tullessa pelkäsin koko ajan että siinä olisi mustaa jäätä - tosin pari kertaa sitä matkalla oli mutta sain mopon pidettyä pystyssä. Puolessa välin laskua aurinko kävi muistuttamassa olemassa olostaan kunnes meni pilveen takaisin ja mennessään jätti hanan auki :(
Märkinä ja kylmissään pääsimme viimein Zell am Seen keskustaan ja aika nopeaa löysimme myös turisti-infon. Siellä oli semmonen sähkönen hotelliopas, mistä pystyi katsomaan vapaita huoneita. Kadun toisella puolella oli ensimmäinen vapaa hotelli ja eikun sinne tyrkylle. Saman turisti-infon vieressä oli myös polliisi-asema joka näkyi myös hotellin parvekkeelta.
Koska päivä oli ollut kohtalaisen pitkä ja märkä, kuuman suihkun jälkeen kävimme vain pikaseen kurkkaamassa miltä tämä kylä näyttää vesisateessa, bongasimme ruokapaikan ja käytiin syömässä. Sen jälkeen uni maistuikin jo turhan helpolla. Nukkumaan mennessä mietimme vielä miten nopeita nämä ilmastonmuutokset täällä ovat; aamulla oli Italiassa täysi helle kun lähdettiin ja täällä on todella surkea keli. Suomesta tuli myös viestiä että keli ei sieläkäään paljoa kummosempi ollut...taitaa tulla märkä loppumatka.
Zell am Seesta jäi itselle sekava kuva; pieni laskettelukeskus keskellä Alppeja mikä elää talviturismista. Hotellihuoneessa oli monta kanavaa jotka näyttivät livekuvaa eri rinteistä - varmaan upea paikka talvella ja varsinkin jos harrastaa laskettelua. Kesällä en tiedä mitä täällä oikein on tarjolla, pitäisi ehkä tutustua vähän paremmin alueeseen. Langaton netti löytyi jostain naapuritalosta mutta netin käyttöön sen kantama ei riittäny.
Aamulla olisikin sitten helpompi päivä, käynti Hitlerin Kotkanpesällä ja sen jälkeen leppoisaa ajelua Muncheniin mistä yöjuna lähtee illalla myöhään kohti Berliiniä - aikaa pitäisi olla reippaastikin käytettävissä joten aamulla voi ihan rauhassa nukkua vähän pidempään.
Reissun<< edellinen päivä - seuraava >>