Päivä 12 -tiistai 12.9.2007
Hitlerin kotkanpesä ja yöjunalle Muncheniin
Aamusella keli oli kolea mutta eilinen sade ainakin vielä aamusta loisti poissaolollaan - tästähän voisi tulla ihan kivakin päivä. Tosin lämpötila ei ollut mitenkään kehuttava, moottorinpyörän mittari näytti 4 astetta, ajokampetta on syytä laittaa päälle. Hotellin runsas aamupala englantilaisten eläkeläisten kanssa nautittuna avasi silmät rääpästä - Itävaltaa oli nyt omasta mielestä nähty ihan tarpeeksi joten ajokamat päälle ja nokka kohti Saksaa ja Kotkanpesää. Tosin, kun Itävallassa ollaan, kannattaa käydä tankilla ja tankata reissun halvinta bensaa.
Lähdettiin ajelemaan pohjoista kohden. Maisemallisesti tie oli mukavaa katseltavaa - molemmin puolin tietä kumpuilee Alppeja ja välillä varsinkin Saksan puolella tie menee paikoin vanhoja, rakennettuja penkereitä pitkin. Vaikka ilma oli osittain kostea, pysyi sade kuitenkin pienenä tihnuna. Tien se tosin kasteli mutta kun liikennettä oli aamusta kovin vähän, ei märkä tie aiheuttanut kovin paljoa ärräpäitä kuten olisi voinut käydä, jos olisimme kulkeneet suurempia teitä pitkin missä rekat olisivat heittäneet ravat päälle mennen tullen.
Lähestyttiin päivän ensimmäistä välietappia, mutta muistin jostain nettikeskustelusta taas lukeneeni että siinä lähellä on hieno alppijärvi, Königssee jota kannattaa käydä katsomassa. Mekin sinne porhalsimme turistibussien perässä mutta eipäs sinne järven rannalle nuin vain päässykään - sinne olisi pitänyt maksaa jonkinlainen alueelle pääsymaksu. Jos rahastus aloitetaan jo tien varressa lienee parempi pysyä alueelta kaukana. Päätettiin jatkaa matkaa vaikka tuon järven "kuittaus" vähän mieltä jäikin kaivertamaan. Maisemallisesti se joka tapauksessa antoi paljon, kauempaakin.
Kotkanpesälle menevä tie itsessään oli jo lupaava kokemus; kapea mutkitteleva tie joka nousi koko ajan ylemmäs ja päätyi viimein suurelle parkkipaikalle. Tässä sitten pyörittiin aikamme ja etsittiin mistä se tie sinne ihan ylös oikein menee; netistä olin lukenut että sinne ylös pääsee busilla joten kaippa sinne mopon mentävä reitti löytyy. Viimein homma alkoi valjeta tyhmemmällekin; mopo pitänee pistää parkkiin, ostaa siihen parkkilippu (1,50 eur) ja sen jälkeen pitää ostaa liput joilla pääsee bussiin joka vie turistit sitten sinne ylös ja halutessa alas; kävelläkin voi.
Jos ihan tarkkoja ollaan, busseja meni kerralla aina useampi yhteen suuntaan ja jos yhtään on herkkä maalaamaan piruja seinälle, ei kannata tuohon bussiin mennä. Nimittäin koko asetelma tuntui jotenkin uskomattomalta; kaupunkiliikenteeseen suunniteltu linja-auto puskee muutaman satametriä ylöspäin kapeaa vuoristopolkua pitkin - auto tietenkin tupaten täynnä innokkaita turisteja. Bussin perässä tulee toinen samanlainen lasti ja puolessa välissä vastaan tulee kaksi samanlaista bussia lastinaan ylhäältä palaavia turisteja. Jos on yhtään mielikuvitusta saa tuosta aikaiseksi vaikka minkälaisen katastrofielokuvan :D
Ylhäällä otettiin tietenkin ne pakolliset maisemakuvat plus varmaan sata muuta kuvaa joita on saanut sitten sukulaisille ja tutuille pakkoesitellä. Osaan kuvista sain tungettua myös naaman messingillä mukaan ja näitä on ollut sitten mukava lähetellä kavereille. Paikka on kuitenkin suurelle yleisölle yleensä tuttu ja tarina uppoaa hienosti kuin jos yrittäisi kertoa jonkun alppiylityksen hypestä - ei uppoa ellei kaveri myös itse harrasta moottoripyöräilyä. Mutta Kotkanpesästä tai Monacosta onkin jo paljon helpompi kertoa ;)
Itse Kotkanpesä (Kehlsteinhaus) oli mielenkiintoinen paikka. Linja-autojen kääntöpaikalla piti ilmoittaa henkilökunnalle arvioitu lähtöaika - lonkalta sitten yritin jotain heittää ja näytti poika allakkaan kerrotun ajan kohdalle tukkimiehen kirjanpidolla sen ylös laittavan. Huvilalle mentiin "kullatulla" hissillä joka oli kallioon tehdyn tunnelin päässä. Ylhäällä oli terassi josta sai ostaa matkamuistoja ja virvokkeita - ja aukeni täältä huikeat näköalat. Oli siellä joku ravintolakin mutta emme sitten jääneet syömään - maisemiahan tänne oli tultu katsomaan.
Seiniltä löytyi hieno valokuvanäyttely mistä näki rakentamisen historiaa; kovin häävit eivät olosuhteet ole missään kohdin olleet ja ei nuo työvälineetkään kovin kummosia ole olleet. Silti tie on puskettu vuoren reunaa pitkin ja se on nyt päivittäisessä käytössä. Saksalainen tarkkuus myös tuli vastaan; näyttelyssä oli kopio tarvikekirjanpidosta ja jos ei nyt ihan jokaista naulaa ollut siihen laskettu, niin ruuvit jo taisivat olla kuten piikkilankakin, käytännössä metrin kymmenysosan tarkkuudella. Jostain nurkasta löysimme laitteen johon sai laitettua 5 sentin kolikon. Kun maksoi vielä euron ja pyöritti kankea, laite mankeloi 5 sentin kolikosta aidon Kehlstenhaus-kolikon...näitä ei sitten joka pojalla olekaan.
Kun olimme aikamme paikkaan kierrelleet ja muutaman pakollisen tuliaisen ostaneet, oli aika palata takaisin mopolle ja kääntää nokka johti Munchenia mistä lähtisi autojuna illalla klo 22 paikkeilla. Alueella oli kaiketi satanut jo usemman päivän kun joka paikassa joet olivat todella täynnä. Kun pääsimme motarille 8 juutuimme ensimmäiseen ruuhkaan. Ihan aito Stau mikä ei totisesti liikkunu mihinkään. Menimme siinä sitten kahville motarin varrella olevaan kuppilaan ja siinä kohden koko järvi tulvi jo kohtuullisesti...tulipa tämäkin nähtyä.
Kun viimein motari lähti taas vetämään oli aika hypätä mopon selkään ja jatkaa matkaa kohti pohjoista. Tässä kohden kun Alpit alkoivat jäädä selän taakse tuntui pieni kaihon tunne - nyt periaatteessa matka muuttui puhtaaksi siirtymäksi kotia kohden. Varmasti matkalle osuisi vielä kaikenlaista mutta totuus oli tässä, matka oli jo pahasti ehtoopuolella :(
Ajelimme siinä sitten hissukseen Muncheniin junaa odottamaan ja olimme muutaman tunnin etuajassa - ei oikein ollu mitään muutakaan tekemistä niin menimme odottemaan junaan pääsyä muiden motoristien kanssa. Siinä oli muutama mopokunta Saksalaisia motoristeja, jotka olivat tulossa kanssa alpeilta ja menossa kanssa Berliiniin. Toimittelimme näiden kanssa illan mittaan ja saimme paljon hyviä vinkkejä kuinka sidontaliinat pitää kiinnittä että mopo pääsee perille asti ehjänä.
Viimein juna tuli ja pyörät saatiin ajaa sisään niille varattuun paikkaan. Ajaessa piti muistaa pitää pää alhaalla, sen verta matalalla tuo vaunun katto oli että pään nostaminen olisi vienyt tajun menessään. Junan henkilökunta hoiti pyörien oikeaoppisen sitomisen ja me pääsimme sisään vaunuun - oikeastaan alkoi jo olla unikypsä pitkän odottelun jälkeen.
Junan hytti (Talgo) oli kuin ruottinlaivan hytti pienoiskoossa; kaikki tarvittava löytyi. Pedit olivat päällekkäin ja toisella seinällä oli suihku/wc-huone. Hytissä oli valmiina pullotettua vettä juomiseksi, pari makosta, puhtaat pyyhkeet, suihkusaippua. Oli sitten eka kerta kun kävin junassa suihkussa :D
Vaikka hytti oli asianmukainen, todella siisti ja ilmastointikin pelasi kuten sen pitääkin, oli yö kovin rauhaton. Emme saaneet nukutuksia millään. Junassa nukkuminen vaatii selvästikin harjoittelua. Teimme myös hiljaisen päätöksen että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen yöjuna Saksan maalla - ellei nyt jostain syystä sen käyttö ole aivan ylivoimaisen edullista tai muuten vain sopii paremmin reittiin.
Syy miksi alunperin junaan lähdimme oli aika yhksinkertainen; tällä tavalla matkustaen saa myös yöajan hyödynnettyä tehokkaasti. Juna lähtee illalla klo 22 paikkeilla Munchenista alppien juurelta ja on aamulla jo pohjois-Saksassa Berliinin liepeillä. Hintakaan ei ole mitenkään ylitsepääsemätön kun laskee että jää hotelli-yöpyminen pois sekä ajoon käytetty aika ja polttoaine - tällä tavalla ajateltuna tuo yöjuna on poskettoman järkevä vaihtoehto JOS osaa nukkua junassa :D
Reissun<< edellinen päivä - seuraava >>