Päivä 14 -perjantai 14.9.2007
Itämerellä laivalla, pääasiassa huilaillen :)
Illalla kun oli seisovassa pöydässä aikansa herkutellut, alkoivat silmät mennä kiinni ihan itsestään. Tähän varmasti vaikutti osittain heikosti nukuttu edellisyö, osittain myös runsas tuokailu. Meidän laiva oli 2007 valmistunut Finnlady ja matka-aika Travemundesta Helsinkiin oli 28 tuntia eli kotimaa olisi jalkojen alla lauantaina aamusta.
Vaikka laivat ovat uusia ja hienoja, ei siellä paljoa tekemistä kyllä ole ja siltä osin laivalla vietty aika kannattaa ottaa puhtaasti lomailuna. Mekin yritimme nukkua, katsella töllöstä elokuvia ja pelata korttia. Itselläni oli mukana Nokian N800 millä sitten kirjoittelin muistiinpanoja ja yritin aina surffailla missä vain nettiä reissuna alla oli saatavilla. Välillä sitten pelattiin siinä olevia pelejä vuorotellen ja taas nukuttiin reissun aikana kertynyttä univelkaa pois. Välillä taas pääsi syömään tai kahville, taas hyttiin töllöä kattomaan...
Silti matka tuntui kestävän liian kauan ja maisemallisesti itämeri nyt ei kovin paljon anna. Välillä yritimme käydä kannella kattalemassa muita laivoja mutta ei siitäkään moneksi minuutiksi tekemistä saanut aikaiseksi. Perjantaina iltapäivällä alkoi jo olemaan hieman tylsistyneet fiilikset ja totesimme että näin pitkä laivamatka ei ole meitä varten, tämänkin ajan olisi voinut käyttää ajamiseen.
Laivassa itsessään ei ole mitään vikaa vaan kaikki oli uutta ja palvelu pelasi. Ruoka oli hyvää ja sitä sai syödä niin paljon kuin napa veti; koko matkan ajan oli kaikilla vakiopaikat minne sai sitten mennä syömään - kätsä hommeli. Yritin sitten koko rahan edestä tätä ominaisuutta hyödyntää ja syödä sen minkä kerkesin. Toisaalta, kun ruokalista ei paljoa muutu niin parin reissun jälkeen todennäköisesti alkaisi jo etomaan saman ruokalistan mättäminen päivästä toiseen.
Yhteenvetona voisi todeta että jos haluaa päästä helpolla ja keksii tekemistä vuorokaudeksi, on tämä itämeren ylitys varmasti nappi suoritus. Jos taas pitää ajamisesta, suosittelen ruottin läpi ajoa - ajallisesti oikeastaan sama kumpaa käyttää, laiva ehkä hieman kalliimpi mutta antaa myös enemmän lepoa. Myös itämeren itäpuolta pystyy ajamaan mutta siitä itsellä ei ole mitään kokemusta niin en voi näitä eri vaihtoehtoja ainakaan vielä keskenään vertailla.
Reissun<< edellinen päivä - seuraava >>

