Alunperin kesäkuussa 2006 oli tarkoitus käydä Norjassa, 2 pyörää joissa molemmissa mukana myös kyytiläinen. Tätä reissua oli suunniteltu hartaasti jo syksystä 2005 alkaen ja reittisuunnitelmakin nähtävyyksineen oli laadittu tarkoin, matkavaluutatkin oli ehditty jo vaihtaa ja kaikki oli valmista.

Jostain syystä muutama päivää ennen lähtöä alkoi kaikilla reissuun lähtevillä tulla mieleen reitin vaihto jonnekin "lämpösempään". Osasyynä tähän reittimuutokseen oli varmasti sillä hetkellä norjassa sateiselta näyttäneet kelit ja netistä luetut kertomukset sateessa ajosta. Myös tiukaksi suunniteltu reitti alkoi hiukka hirvittämään. Norja ei myöskään ole niitä kaikkein edullisimpia maita matkustaa...

Hetken uutta kohdetta mietittiin ja ahneus alkoi vallata suunnitelmia; olisi pitänyt ehtiä käymään Pariisissa ja samalla visiitillä myös Monacossa ja vielä päivä makoilla Nizzassakin sekä tietenkin kiertää alppien kautta. Myös kustannukset unohtuivat tässä kohden eikä keski-eurooppa tuntunut niin kalliilta kuin norja - sinne siis!

Koska matkaan käytettävä aika oli kuitenkin rajoitettu maksimissaa 9-10 päivän mittaiseksi oli tehtävä jonkinlainen kompromissi. Realistisiksi vaihtoehdoiksi jäikin joko käynti Pariisissa ja tämän jälkeen Normandian rannikolle päiväksi makoilemaan hiekkarannalla ja sitten kotimatkalle. Toinen vaihtoehto olisi ollut ajaa tuli persuuksissa Nizzaan ja takaisin. Hyvin pian kaikki olivat kuitenkin sitä mieltä että käydään Pariisissa ja palataan alppien yli ajoon ensi kesänä (ellei sitten ensin käydä norjassa...).

 

Matkavalmistelut

Koska norjan reissua varten oli jo kaikki valmiina jäi käytännössä ainoaksi muutokseksi peruuttaa etukäteen maksettu paluumatkan laivalippu RG-Linelta Uumajasta Vaasaan mikä kävikin näppärästi sähköpostin välityksellä ja rahat palautuivat muutamassa päivässä tilille takaisin. Menomatkalle oli lippu hankittu  jo 6.6. Seawindin iltalautalle joten tuokin puoli oli jo kunnossa. Koska hotelleja ei ollut varattuna etukäteen norjan reissua varten, emme niitä nytkään tarvinneet. Olin netistä lukenut että Etap- ja Formula1  -ketjun hotellit olisivat edullisia ja tällä tiedolla voikin sitten lähteä rohkeasti reissuun. Soitto vielä muutamaan laivayhtiöön mutta ylivoimaisesti edullisin vaihtoehto oli Seawind Tukhoklma Turkuun Pe 16.6. aamulautalla joka myös varattiin - Smoton logolla varustettu .orgin jäsenkortti vain pitää muistaa ottaa mukaan... Mitään muita suunnitelmia ei ollut eikä reitin suhteenkaan muuta kuin että ajetaan tukholmasta Juutinrauman sillan kautta tanskan läpi saksaan ja mietitään aina aamulla mihin sinä päivänä päästään - mahdollisimman nopeastia kuitenkin pariisiin ja sitten rauhallisemmin takaisin - jotain kautta.

 

Matkavarusteet

Molemmissa pyörissä oli Autocom-järjestelmä käytössä mikä mahdollisti kuskin ja matkustajan välisen keskustelun ajon aikana. Lisäksi mukana ollut mp3-soitin oli loistava apuri pitkillä moottoritieosuuksilla, giganen  muisti riitti hyvin tälle matkalle kun ei koko ajan kuunneltu musiikkia. Molemmissa pyörissä oli lisäksi mukana Doron PMR-puhelimet joiden avulla käytiin keskustelua koko matkan ajan - varalta mukana oli myös toiset parit puhelimia ja läjä ladattavia ja tavallisia pattereita. Ilman PMR-puhelinta en jatkossa toisen pyörän kanssa lähde minnekään, on se aivan ehdoton laite mitä voi käyttää hienosti myös hotellihuoneiden välillä ja kaupungilla - eikä maksa liikennöinti mitään!

 Minun pyörässä oli lisäksi kiinteästi asennettu Garmin Quest GPS-ajoneuvonavikaattori mitä ilman ei olisi yksinkertaisesti pärjännyt ollenkaan - osoitehaku ja reititys ovelle tuli tarpeen monessakohdin kun etsimme hotellin sijaintia tai moottoripyörähuollon sijaintia. Myös lähialueen huoltoasemat ja mäkkärit löytyivät näppärästi.

 

Ajopäivät

Päivä 1 - ti 6.6.2006
Jalasjärveltä Turkuun, nähtävyyksiä?

Päivä 2 - ke 7.6.2006
Tukholmasta Tanskaan  - siltoja ja maisemia...

Päivä 3 - to 8.6.2006
Tanskasta Kölniin - ja lujaa...

Päivä 4 - pe 9.6.2006
Ranska ja Pariisi kutsuu!

Päivä 5 - la 10.6.2006
Versailles ja sitten rannalle aurinkoon - tai sitten ei :o(

Päivä 6 - su 11.6.2006
Omaha Beach ja Normandian rannikon kautta Dungerquen kaupunkiin

Päivä 7 - ma 12.6.2006
Belgian kautta Hollannin padoille ja hiekkarannoille

Päivä 8 - ti 13.6.2006
Nokka kohti pohjois-saksaa ja Lyypekkiin pitsalle :o)

Päivä 9 - ke 14.6.2006
Tavoitteena Ruotsi mutta tulikin maratooni

Päivä 10 - to 15.6.2006
Vihdoin kotona

 

Yhteenvetoa

Kilometrejä tuli mittariin kaikkiaan 5421 km.  Aikataulu oli tiukka mutta päämäärä - Pariisissa käynti - saavutettiin ja reissusta saatiin nipistettyä vieä yksi vuorokausikin pois (mikä oli oikeastaan todella hyvä asia) .

Seuraavalle reissulle ehdottomasti muutama asia:

  • suunnittele reitti etukäteen
    => varaa hotellit ja laivat ajoissa
    => lataa oikeat kartat paikantimeen
    => tarkista mitä tapahtumia kohdepaikoissa on menossa, voi olla ruuhkaa...
  • ota Wlan-kannettava tai joku muu selain mukaan
    => hotellien varaukset
    => laivojen aikataulujen muutokset
    => osoitehaku
    => kaupunkien opaskartat
  • varaa lepopäivä
    => 800 km päivittäin ei ole järkevää pitkän päälle
    => saksassa voi tehdä pidempiä päiviä kerta moottoritiet nopeuttaa matkaa
  • kypärään varavisiiri
  • jätä kaikki ylimääräinen painolasti kotiin !!!